Tällä kertaa ohjelmassa on Agatha Christien vuonna 1939 kirjoittama dekkarikirjallisuuden klassikkoteos Eikä yksikään pelastunut joka tunnetaan myös nimellä kymmenen pientä neekeri poikaa. Tässä vaiheessa haluan sanoa että olen komedian ja äksönin ystävä, tykkään siitä kun sattuu ja tapahtuu ja lavasteet ja puvut vaihtuvat, olen siis aina salaa halunnut olla töissä teatterin lavasteissa ja kulissien takana.
Ja aloitetaan, eka puoliaika meni nopeasti, yksi murhattiin ja sitä pohdittiin. Ihmettelin miten nopeasti meni kaksi tuntia ja kuinkas pitkä tää näytelmä nyt olikaan ja sitten huomasin että hieno teatteri-pyhäkelloni olikin vielä kesäajassa, kävi kyllä, ei ollut pysähtynyt ja tarkoittaa siis sitä että oli tunti kulunut ei kaksi.Väliajan jälkeen murhattiin loput ja etsittiin syyllinen samoissa lavasteissa, ei vaihtuneet puvut, ei lavasteet, pari pamausta herätti torkkumasta. Jäin pohtimaan olenko kärsimätön nykyajan ihminen joka ei enää siedä rauhallisesti ja pohdiskelevasti etenevää tarinaa, kaikki pitää tapahtua nyt ja heti ja kirkua ääntä ja väriä...hmmm..
