29. joulukuuta 2018
Taas teatterissa
Tenorit olivat liemessä Porin teatterissa ihan koko rahalla. Olematon käsikirjoitus säälitti näyttelijöitä. Mahdollisuudet olisi ollut paljon parempaan ja hauskempaan. Suurin pettymys oli se että musiikki tuli nauhalta koska tiedän että osaavat itsekin laulaa. Silti iloitsin uudistuneen teatterin uusista penkeistä ja uusista lampuista ja uuden värisistä käytävän seinistä vaikka eräät nimeltämainitsemattomat niitä kritisoivatkin. Teatterissa on aina tiivis, kotoisa ja intiimi tunnelma, esityksestä huolimatta.
10. joulukuuta 2018
Prahassa
Ihana matka Tsekkiin, Prahaan. Taksilla kentältä hotellille 740 korunaa, tinkattiin 700 korunaan ( noin 29e) puolisen tuntia matka kesti. Hotellimme oli Legerova kadulla pieni 5 kerroksinen perhehotelli. Huone oli 3 hengen ja tosi suuri kattokruunuineen. Ikkunasta oli hieno näkymä 4 kaistaiselle legerova kadulle. Kävellen kuljimme varpaat muusiksi, onneksi ei satanut, muutama aste lämmintä oli ja todettiinkin että kesällä olisi aivan upeaa. Astronominen kello oli tavoitteeni nähdä ja sinne oli parin kilometrin matka eli sinne suuntasimme ja matkalla kaikkialle sivupolkuihin ja kauppoihin jos jotakuta kiinnosti. Oopperatalo oli upea ja museoita paljon, esim. Lego, Sex Machines, Mucha ja Narodni museum. Vaclavin aukiolla oli perinteiset joulumarkkinat, paljon turistikamaa ja rullapullaa ja muuta syötävää oli tarjolla. Kauniita rakennuksia oli paljon. Nähtiin vain murto-osa kauniista kaupungista eli kesällä voisi mennä uudestaankin. Ainoa harmitus on rahan kanssa pelaaminen, helpompaa olisi jos kävisi eurot, mutta tulipa käväistyä, seuraavaan kertaan..
Onneksi oli partiolainen mukana jolla oli wifit ja kartat hallussa. Ei oltu ruudinkeksijöitä vaikka turvatarkastuksessa joku meinaskin olla mutta hengissä selvittiin vaikka laukku hajosi jo mennessä, melkein myöhästyttiin junasta, melkein menin hukkaan ja muut seikkailut päälle mutta kiitos matkaseuralaisille, tervetuloa lennoollleeee!!
Onneksi oli partiolainen mukana jolla oli wifit ja kartat hallussa. Ei oltu ruudinkeksijöitä vaikka turvatarkastuksessa joku meinaskin olla mutta hengissä selvittiin vaikka laukku hajosi jo mennessä, melkein myöhästyttiin junasta, melkein menin hukkaan ja muut seikkailut päälle mutta kiitos matkaseuralaisille, tervetuloa lennoollleeee!!
29. syyskuuta 2018
Porin päivä
2. syyskuuta 2018
Syysmarkkinoilla
26. heinäkuuta 2018
Pitsiviikko
Raumalla pitsiviikko ja kansainväliset markkinat saivat väen liikkeelle helteestä huolimatta. Mittari näytti 28 astetta. Onneksi pieni tuuli helpotti kävijöitä. Matkaan mukaan tuli englantilaista toffeeta ja kelttikoru. Jokavuotiseen tapaan käytiin katsomassa Kirsi Backmanin keramiikkataidetta. Kaksi päivää lomaan Ihanaa!!
1. toukokuuta 2018
Jumissa
Sateinen päiväkävely ja hissillä yläkertaan pakoon yltyvää sadetta juomaan Vappupäivän kahvit. Hissin ovessa joku lappu, en kauheesti katsonut mitä luki ja menin hissiin ja ovi kiinni. Painan numeroa 7. Miksi ei tapahdu mitään? Jaa lukiko siinä lapussa että hissihuolto tilattu, taisipa lukea. No pois hissistä mutta ovi ei aukea! Mitä nyt pitää tehdä? Sekunnin sydäri ja mietin että painan hälytys tai seis mutta kumpaa? Öööö valitsen seis ja kas ovi aukeaa, huh selvisin. Rappuset odottaa. Yhtä jumissa olin tilaustyön parissa jonka puoliväkisin pakersin. Joskus ei vaan suju..ja sit mennään rappusia pitkin..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)